Pieni kartonkinen rasia

Asiakkaalle toteutettiin ruskea pintainen, helposti kasattava kannellinen rasia. Luksusta rasiaan saatiin kulta foliopainatuksella, jolloin rasia soveltuu erinomaisesti tuotepakkauksen lisäksi myös lahjarasiaksi.

Rasiat toimitettiin asiakkaalle kasaamattomina. Tällöin isompikin määrä rasioita ei vie asiakkaan varastosta paljoa tilaa ja rasian rakenne toteutettiin siten ettei siinä ole liimauksia. Toki meidän tuotannossa onnistuu rasioiden kasaus myös valmiiksi saakka. Jokaisessa pakkausprojektissa kuunnellaan asiakkaan toiveita ja suunnitellaan pakkausprojekti sen mukaan.

Tarvitsetko sinä tuotteellesi rasian?

Pieni kannellinen kasattava rasia. Kuvassa kolme rasiaa, kaksi rasioista on koottuna ja kiinni, ja yksi on aukitaiteltuna.

Materiaali

Kartonkisen rasian materiaaliksi valittiin kotimainen Stora Enson valmistama voimakartonki. Kyseinen kartonki on toiselta puolelta ruskea ja toiselta valkoinen, jonka johdosta se on monikäyttöinen. Asiakkaan rasiaan päädyttiin tekemään rakenne siten, että ainoastaan kartongin kaunis ruskea pinta jäi näkyviin.

Painatus

Rasian kanteen foliopainettiin asiakkaan logo. Kulta foliointi loi rasiaan ripauksen luxusta.

Usein kysytyt kysymykset

Mitä eri foliosävyjä on saatavilla?
Kulta, hopea, musta ja valkoinen. Muista väreistä voi tiedustella erikseen.

Missä muodossa haluamme logon (foliolaattaan)?
Logon tulee olla painokelpoinen, mustavalkoinen ja mielellään vektoreina.
Tiedostomuotona PDF. Tyypillisesti JPG ja PNG tiedostot ovat matalaresoluutioisia, jolloin ne eivät sovellu laatta-aineistoksi.

Mitä tehdä, jos meillä ei ole painokelpoista logoa?
Voit olla meihin yhteydessä. Meillä on kontakteja, jotka pystyvät muokkaamaan logon tarvitsemaamme muotoon. Tärkeintä olisi saada mahdollisimman tarkka mustavalkokuva (ei harmaansävyjä) logosta.

Mitä tämä maksaa?
Pakkausten hinta määräytyy foliopainettavan alueen koon, tilattavan määrän ja valittujen materiaalien mukaan. Laskemme tarjouksen mielellämme tai voimme keskustella minkälaiseen toteutukseen budjettisi riittää.

Kiinnostuitko?

Haluamme auttaa löytämään parhaat painotuoteratkaisut juuri teidän tarpeisiinne. Ota rohkeasti yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä!

    Muita samankaltaisia tuotteita